24

25.2.2014

Kaksikymmentäneljä vuotta on melko pitkä aika. Se on melkein neljäsosa vuosisadasta. Mikäli aikoo elää satavuotiaaksi, mikä minun geeneilläni tuntuu aika epätodennäköiseltä, on elämästä melkein neljäsosa takana. Mikäli elää suomalaisten keskivertoiän mukaisen elämän, on elämää ehtinyt kulua vieläkin enemmän. Toisaalta ikä on vain numero, eikä tämä numero minua sen suuremmin vaivaa. Olinpa kaksikymmentäneljä tai kuusikymmentäkuusi, aion edelleen katsoa Late Lammasta ja opetella tekemään kärrynpyöriä takapihalla. Ja kiivetä puuhun. Senkin taidon olen oppinut kunnolla vasta pari kuukautta ennen syntymäpäivääni - elämässä on siis vielä paljon opittavaa.

Tuskin koskaan aikaisemmin olen saanut yhtä monta onnitteluviestiä ja kuullut yhtä monta onnittelulaulua, kuin tämän päivän aikana. Hymy nousi väkisinkin huulilleni lukiessani Suomesta puhelimeeni rantautuneita viestejä. Välillä on hyvä, että maailma on pieni paikka. Alex vastasi onnittelulaulusta itselleen tyypillisellä tavalla: ”Happy birthday to you, happy birthday to you, happy birthday to motherfucker…”. Kahdennenkymmenennen laulun jälkeen aloin jo toivoa muutoksia soittolistaan.

Kun minulta edellisellä viikolla oli kysytty, mitä haluaisin tehdä syntymäpäivänäni, olin vastannut haluavanani mennä katsomaan tähtiä. Koppakuoriaispyydysten kokemisen jälkeen kuvittelin, että päivä olisi samanlainen kenttäpäivä, kuin kaikki muutkin siihen asti: mutaa, vitsailua, vittuilua ja olemattomien krokotiilien näkemistä. Iltapäivä ja ilta olivat kuitenkin yllätyksiä täynnä. Ensimmäinen yllätys oli päätös syödä päivälliseksi pitsaa. Toinen yllätys oli, miten paljon olen oppinut pitämään latinomusiikista. Kolmantena yllätyksenä Riikka oli hankkinut kimallepäällysteistä suklaakakkua muovikoristeineen ja kynttilöineen. Missä välissä, sitä en tiedä vieläkään. Kakun seuraksi Alex valmisti kolumbialaistyylistä olutta ja brandycolaa.

Söimme pitsaa ja kakkua, Alex siirrosti sieninäytteitään, juttelimme Riikan kanssa ja jalkani vipattivat musiikin tahdissa haluten kovasti päästä tanssimaan salsaa. Pääni kielsi tämän jyrkästi. Kun ilta oli jo vaihtunut yöksi, lähti Riikka nukkumaan. Pääni kannatti ajatusta. Jalkani olivat ehkä loukkaantuneet tanssiehdotuksensa kieltämisestä ja tassuttelivat sängyn sijasta etupihalle, missä Alex tuprutteli savupilviä kohti tummaa taivasta. Istuin etupihan kiveykselle brandycolani kanssa ja aloin jutella. Alex jutteli takaisin. Paria brandycolaa, kymmeniä puheenaiheita ja melkein kolmea tuntia myöhemmin päätimme lähteä katsomaan tähtiä - ja ostamaan Alexille lisää savun raaka-aineita. Ajatus tähtien katsomisesta olisi ollut erinomainen Suomessa, mutta Etelä-Afrikassa pitää olla jatkuvasti varuillaan autovarkaiden ja muiden rosvojen pelossa. Tyydyimme ostosreissuun huoltoasemalla. Ajaessamme takaisin näimme virtahevon kaluavan heinää tien vieressä. Olimme vain parin kolmen metrin päässä siitä!

Tähdet näkee takapihaltakin. Taas olin ällistynyt siitä, miten paljon tähtiä voi mahtua taivaalle ja miten ne voivat loistaa niin kirkkaasti. Hetki oli samanlainen kuin kerran partioleirillä: Makasimme Eijan, Minnan ja Lauran kanssa järven jäällä selällämme ja ihastelimme tähtimerta. Eija opetti tunnistamaan satelliitit ja yritimme muistella tähtikuvioita. Täydellinen rauha oli valloittanut koko korvien välisen tilan. Tällä kertaa pakkasta oli vähemmän ja pilviä hieman enemmän mutta sama rauha vaelsi pään sisällä. Paria kolmea brandycolaa ja lukematonta määrää puheenaiheita myöhemmin huomasin taivaan alkavan muuttua yhtä valoisammaksi ja valoisammaksi. Tähdet oli vaihdettava uniin ja tunnin päästä soivaan herätyskelloon.