St. Lucia

17.2.2014

Hello everyone
Please accept Riikka, Taru and my apologies as we will be in St. Lucia
for 2 weeks, (we will be sampling on the beach) while you are working in
the lab. hihi

If you want to go to know nice places and leave Pretoria for a while
contact me. I still have some trips coming soon.
Enjoy and be happy.

Regards
Alex

Jo kolmannella viikollani Etelä-Afrikassa sain mahdollisuuden, joka oli kuin voittonumeroilla valmiiksi täytetty lottokuponki. Pääsin aineistonkeruuretkelle mangrovemetsään. Mangrovet ovat trooppisilla alueilla kasvavia puita tai pensaita, jotka ovat sopeutuneet elämään suolaisen vuoroveden hallitsemassa ympäristössä. FABI:ssa mangroveja tutkii Alex. Häntä pidetään FABI:ssa yleisesti hieman outona, päästään naksahtaneena. Alex oli pyytänyt Riikkaa mukaansa keräämään aineistoa Etelä-Afrikan rannikolla sijaitsevaan St. Luciaan. Kenties koska olen opiskelija ja etenkin vain rajallisen ajan FABI:ssa pyörivä opiskelija, pääsin kolmanneksi tuolle kahdelle hengelle suunnitellulle ja rahoitetulle matkalle. Kolmannen hengen mukaan ottaminen vaati uhrauksia: jokaiselle päivälle varattua kahta olutta ei pystyttäisi tarjoamaan. Voi harmi.

Kartalta katsottuna St. Lucia näytti olevan muutaman ajotunnin päässä Pretoriasta. Helppo homma, sama kuin ajaisi Helsinkiin. Etelä-Afrikka on kuitenkin hieman Suomea suurempi, joten välimatkatkin ovat sen mukaisia. Matka määränpäähän kesti yli seitsemän tuntia parilla tauolla ja 120 km/h keskinopeudella. Tuon seitsemän tunnin aikana Alex osoittautui hauskaksi ja jännittäväksi tyypiksi. Ulospäin Alex oli hieman kuin hobitti: minun mittaiseni ja kikkaratukkainen. Takapenkillä istuessani päällimmäisenä piirteinä tuosta kolumbialaisesta jäivät mieleen hienoisesti suhahtava S-kirjain, espanjalaisittain taipuva aksentti ja Columbia-aurinkolasit.

Heti St. Luciaan päästyämme pääsimme kiinni mangrovemetsien maailmaan. Jo ennen majoittumista Alex päätti, että käymme virittämässä pari hyönteispyydystä. Kumppareita emme olleet Riikan kanssa saaneet, oli aika heittää hyvästit jo paljon nähneille ja kuluneille lenkkareille, jotka oli otettu mukaan satunnaisia kävely- ja hölkkälenkkejä varten. Tasapainoilimme metsikölle leveää vesiputkea pitkin, rämmimme kengät peittävässä mudassa ja viritimme metsikköön kolme pyydystä. Maata jalkojemme alla peittivät mangrovepuiden hengitysjuuret, jotka kohosivat mudan keskeltä kynämäisinä tikkuina. Juuret antoivat myöten kävellessämme ja ropisivat kenkiä vasten samalla tavalla kuin heinän sänki niitetyllä pellolla. Puiden rungot puolestaan olivat peittyneet suppilomaisiin kotiloihin. Niitä oli jokaisella puunrungolla, joillakin aukottomana pintana, toisilla siellä täällä. Reippaimmat kiipeilijäkotilot olivat saavuttaneet yli puolentoista metrin korkeuden. Mudassa kaikkialla ympärillämme oli golfpallon kokoisia reikiä. Ennen kuin ehdin kysyä rei’istä, huomasin siellä täällä vilahtelevan punasaksisia rapuja. Ravut olivat viitisen sentin kokoisia, ja ne kipittävät karkuun pienenen pienillä mutta vikkelillä koivillaan kun etenimme metsikössä. Sivuttain sipsuttaen ravut pakenivat kauniin pyöreiksi muotoiltuihin koloihinsa.

Riikan kuva

Kuvatessani yhtä noista koloista huomasin jalkani vieressä kummallisen painauman. Painauma oli ämpärin pohjan kokoinen. Oikeastaan se ei ollut yksittäinen painauma, vaan se muodostui neljästä toisiaan lähellä olevasta kuopasta. Katsellessani kuoppien muodostelmaa alkoi se näyttää kovin symmetriseltä ja yhtenäiseltä. Vaimean epäilyksen kuiskiessa korvieni välissä aloin katsella ympärilleni ja huomasin toisen samanlaisen neljän kuopan muodostaman painauman ja vähän matkan päässä kolmannen ja neljännen. Tuo valtava jälki oli virtahevon tekemä.

Oma jalkani tuon jäljen vieressä oli sekin kuvaamisen arvoinen. Mutaa oli roiskunut paidanhelmalleni asti ja sääreni olivat kauttaaltaan ruskeat. Tai siis alkaen siitä, missä sukkani loppui ja päättyen siihen, missä lahkeeni alkoi. Olin kummastusta herättävä näky kauppaan tassutellessani.

Majoittumisestamme tiesin etukäteen sen verran, että meillä jokaisella olisi oma huone ja että majapaikassa olisi televisio. Jokaisella oli oma huone, pienin niistä oli kahdelle hengelle, suurin neljälle. Kaiken kaikkiaan sänkyjä oli kahdeksalle. Televisio ei toiminut, mutta ei ollut niin väliksikään: olympialaisia siellä ei kuitenkaan näkyisi. Ulkoa päin talo oli kuin valtava A-kirjaimen muotoinen kota. Sisältä talo oli mitä kotoisin. Illan tultua astiakaapista ja Riikan huoneesta löytyneet torakat eivät sitä tosin edistäneet.