REDD+

9.8.2013
Intensiivikurssin ensimmäinen maastoretki tehtiin REDD+ -uuditamiskohteelle. Retki oli suunniteltu kuten maastoretket yleensä suunnitellaan: ensin ajetiin monta monituista tuntia maastokohteelle, jossa pysähdyttiin pari tuntia, minkä jälkeen ajettiin takaisin. Onneksi matkan aikana oli jälleen paljon nähtävää!

Maastokohteita oli kolme. Ensimmäisellä kohteella oli vasta aloitettu alueen metsittäminen siten, että ruokakasvien (maissi, sokeriruoko, tomaatti, chili, kassava, kaakao...) viljelyn lisäksi paikallisen yhteisön jäseniä velvoitetaan kasvattamaan luontaisia puulajeja, kuten erilaisia mahonkeja. Alue ei vakuuttanut. Taimet olivat rääpäleitä ja suurin osa kasveista ruokakasveja. Koko päivän mukanamme kiersi TV-ryhmä. Onneksi haastatteluilta vältyttiin! Kurssiporukan kanssa tutustumiskierroksella kiersi joukko kyläläisiä, osa ruokaa keräillen, osa vain mukana kulkien. Kuvia räpsittiin ja ryhmäkuvia aseteltiin. Olo oli kuin kolonialismin aikaisella kapitalistilla. Oliko kyse enemmän meidän ihailustamme ja kiinnostuksesta uutta ja eksoottista kohtaan vai käytimmekö heitä matkamuistoina ja nähtävyyksinä? Samanlainen olo on tullut jo muutaman kerran, kun olen avannut ilmastoidun picupin oven kamera kädessä, autonkuljettaja ratin takana ja ilman mitään käsitystä paikallisista tavoista tai edes tervehdyssanoista.

Toisella kohteella meille esiteltiin tiikkiplantaaseja. Pelkkää tiikkiä silmän kantamattomiin alueella, jolla ennen oli satoja puulajeja kasvavaa sademetsää. Tuli mieleen suomalainen mäntymetsä, se sellainen ensiharvennettava.

Kolmas kohde antoi jälleen toivoa. Alueella oli tehty ensimmäisen kohteen kaltainen uudistaminen vajaa kymmenen vuotta sitten. Sitä minä sanosin jo metsäksi: lajirikkaaksi, linnunlaulua pursuilevaksi ja elämältä tuoksuvaksi metsäksi!

Retki päättyi vierailuun kanatilalla. Tilalla oli suloisia tipuja ja koiranpentuja, joten se oli erittäin hyvä retkikohde. Erään oven yläpuolelle oli lisäksi kirjoitettu harvinaisen osuva elämänviisaus. Pitäkäämme tämä mielessä...