Batman rises

13.8.2013

Koko Ghanassa oloni ajan olen poikennut tavoistani ja herännyt ennen herätyskelloa. En tosin omasta tahdostani. Viime viikolla herätteli aamuyön viileys. Kun viltti löytyi, heräsin niin ikään aamuyöllä ulkoa kantautuneeseen radion tai television kailotukseen. Milloin ihmiset ehtivät nukkua, kun sama tsempalo raikaa myöhään iltaan ja pamahtaa käyntiin taas aamuyön tunneilla? Eilen heräämisestä vastasi katolla tasajalkaa hyppinyt varis ja toissayönä samaa yritti suonenveto. Sen kanssa pääsimme kuitenkin pian yhteisymmärrykseen siitä, että kivempi on nukkua. Aikaisemmin näin unta, että löysin kengästäni liskon ja aioin syödä sen. Tänään näin ensimmäisen painajaisen, lieneekö ollut malarialääkkeen aikaansaannosta. Jos on, toivottavasti pysyy tällä tasolla. Unessa Laura kehotti leikkaamaan lempihameeni helman ja minä tottelin. Helmassa tomerasti seisovat pingviinit ja eskimot katkesivat kahtia ja minä olin järkytyksestä ja itkusta suunniltani. Heräsin, kokosin itseni, totesin hameen olevan turvassa Joensuussa ja jatkoin uniani. Tunnin päästä heräsin ikkunan ohi kulkevien ihmisten mekastukseen.

Kurssipäivä tarjosi annoksen metsänjalostusta. Olin varmasti yhtä sekaisin aiheesta kuin kaikki muutkin kurssilaiset, puulajien nimet ja Suomi-neidon muodot ja ominaisuudet vain olivat tutumpia.

Päivän aikana opin ymmärtämään kaikkia niitä Joensuun vaihtareita, jotka pyörivät omassa piirissään, eivätkä pahemmin suomalaisiin tutustu. On suuri ja rohkeutta vaativa loikka hypätä porukkaan, jossa ihmiset puhuvat keskenään itselle tuntematonta kieltä ja jossa kaikki tuntevat toisensa. Tilanne on samanlainen kuin Bruce Waynella elokuvassa Yön ritarin paluu hänen yrittäessään pelastautua kaivosta maan pinnalle. Kaivosta pääsee kiipeämään vain jos onnistuu hyppäämään seinämässä olevalta kielekkeeltä toiselle. Mahdottomalta vaikuttava hyppy onnistuu vasta kun Bruce irrottaa turvaköytensä ja laittaa kaiken likoon hyppyynsä kuolemanpelossaan. Samalla tavalla sitä turvautuu omaan turvaköyteensä, tuttuihin suomalaisiin, eikä hyppy onnistu. Kyseessä vain ei ole henki - eikä oikeastaan läheskään yhtä vaikea tehtäväkään.

Kauan odotettu retki ompelimoon toteutui tänään. Touhuamassa putiikissa oli kaksi naista, nuori tyttö kävi välillä katselemassa mittojen ottamista muovituolilla rönöttäen ja huoneen nurkasta lattialta kantautui peitollaan nukkuvan lapsen kuorsaus. Mekkomallin valinta oli odotetusti vaikea operaatio. Huoneen seiniä peittivät julisteet, joissa jokaisessa oli kymmeniä erimallisia mekkoja ja muita asuja. Mekon valinta oli muutenkin runsaudenpulassa hankalaa, eikä operaatiota helpottanut mallien toinen toistaan kirjavammat ja huomion kiinnittävät kuosit saatikka suhteellisen rehevävartaloiset mallinaiset. Ongelmia oli kuitenkin myös kaupankäynnin toisella osapuolella. Mitat mitattiin useaan kertaan ja kun joku mitoista puuttui, sai nuorempi naisista kovaäänisen moitintaryöpyn. Harvoin (eli en koskaan) olen päässyt tekemään niin eloisia ja kovaäänisiä kauppoja. Koska hintaakaan ompelulle ei tullut 10 cediä eli alle 5 € enempää, saattaa vaatekaappini kokea muodonmuutoksen tämän syksyn aikana. Uusi kangas tuli ostettua samalla reissulla, eikä yhtään rauhallisemmalla meiningillä. Kauppoja tehdessäni kauppaan purjehti nainen, jolla oli meille paljon kovaäänistä ja iloista asiaa, jonka sisältö jäi vain arvoitukseksi.

 

Auringon lähetessä laskuaan mökkihöperyys muistutti olemisestaan. Vajaan tunnin mittaisella kävelyllä löysin ennen tutkimattoman tien ja jalkapallokentän ja tutustuin kissamieheen, joka taisi omistaa kaikki kulmakunnan sähisevät punavalkoiset kissat. Viimeiset valoisan hetket vietin istumalla säilykeruokakojun edessä ihmisiä ja liikennettä katsellen. Myyjä taisi olla aika kummissaan, samoin hänen lapsensa. Eivät he kuitenkaan tuntuneet pahastuvan iltaseurasta, koulusta ja jalkapallosta oli mukava jutella.

Gradu otti horjuvan askeleen eteenpäin, kunnes törmäsi eettisiin kysymyksiin puunlajivalinnassa. Gradu istuutuu hetkeksi alas, vetää henkeä ja jatkaa huomenna taivaltaan.