Suomalaisille opiskelijoille tehdään siinä melkoinen karhunpalvelus kun heitä ei opeteta tai millään lailla valmisteta keskustelemaan. Monta kauhun hetkeä ja sydämen tykytystä sai kokea luennolla kun luennoitsijan katse kiersi ympäri luokkaa, pysähtyi hetkeksi ainokaisen valkonaaman kohdalle ja... jatkoi onneksi matkaansa. Miten ne muut opiskelijat saavat keksittyä ja muotoiltua niin nohevat vastaukset niin nopeasti?
Ostin radion. Afrikkatunnelma on taattu sen kanssa: ihanaa iloisuutta, viidakkomaisia säveliä ja jalan alle käyviä rytmejä. Ostosreissulla huomasin, että asioiden myyminen ja ostaminen tapahtuu samalla tavalla kuin penska-aikojen TeenyWeeny-leikeissä. Yhdessä kojussa myydään elektroniikkaa (kaikkea mahdollista pääasiassa käytettynä), toisessa banaaneja ja kananmunia (jotka on luultavasti kerätty siitä talon nurkalta) ja kolmannessa paikan päällä tehtyjä sänkyjä. Jos jotain ei omasta kojusta löydy, sitä joko käydään hakemassa toisesta tai neuvotaan kyselijä saman kadun varrella olevalle kojulle, jossa tarvittavaa myydään. Kaikki toimii pienesti, paikallisesti ja toimivasti. Ihanaa yksinkertaisuutta!
Ensimmäinen kosinta tapahtui myös samalla reissulla. Kosija oli kuulema paikallisen kuninkaan sukulaismiehiä tai ainakin samasta kylästä. Hinnaksi luvattiin puhdasta kultaa suoraan kotimaahan lähetettäväksi. Tinkimättä jäi, mutta olisi ollut hauska tietää, millä hinnalla naimakaupat olisivat syntyneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti