Opiskeluilmapiiriä nuuskimassa

12.8.2013

Molemminpuolinen ujous intensiivikurssikavereiden ja minun välillä alkoi rakoilla. Päivän luentojen aiheena olivat metsätuholaiset, -patogeenit ja paljon muuta. Aihe oli jo tuttu parilta kolmelta kurssilta ja osittain myös kandista, joten luennon aikana ja tauoilla jäi aivokapasiteettia myös piirtämiseen ja ympäristön havainnointiin.

Luokassa vallitsee aina mukavan rento ja ystävällinen ilmapiiri. Kaikki luokkaan tulijat toivottavat hyvän huomenen, osa käy sanomassa sen naamatusten ja toisinaan joku käy jopa kättelemässä. Pojilla on omat kädenpuristusrituaalinsa ja olalle taputtelut. Sama reilu tunnelma vallitsee myös luokan keskustelukulttuurissa. Luennoitsijan kysymyksiin vastataan (yleensä ainakin) ja usein vastaajia on jopa useita. Kysymyksiä esitetään. Vastausten ja kysymysten pohjalta syntyy lähes poikkeuksetta myös keskustelua, useimmiten hyvin äänekästäkin. Jonkun sanomisia voi seurata hersyvä naurun remakka ja huutelua (jonka sisältö on vielä kielimuurin takia epäselvä) mutta tunnelma pysyy poikkeuksetta positiivisena ja kevyenä. Mutta yhtä tapaa en ole vielä ymmärtänyt: kun luento loppuu, ihmiset eivät ryntää ulos. Tuolit eivät kolise eivätkä pöydät kaatuile, ovelle ei muodostu missään vaiheessa jonoa ja luennoitsija saa ilmoittaa luennon loppumisesta ja jopa seuraavan päivän aikataulusta ilman, että kolmannes väestä on jo ulko-ovella. Opiskelijat jäävät luokkaan istumaan, lipuvat ulos vähitellen ja viimeiset lähtevät vasta viidentoista minuutin kuluttua luennon loppumisen jälkeen.  Toisaalta yksikään luento ei ole vielä alkanut ajallaan. Akateeminen vartti Ghanassa tarkoittaa vähintään puolta tuntia silloin, kun viikon ajan on ennen jokaista taukoa ja jokaisen päivän päätteeksi kehotettu tulemaan ajoissa paikalle.

Luennolla käytiin pienryhmäkeskustelu. Keskustelimme kahden kurssikollegani kanssa, miten Milicia excelsan katoaminen vaikuttaisi meidän elämäämme. Vaikea sanoa, kun en ole vielä henkilökohtaisesti puuta tavannut. Vaikka en kovin omakohtaisia kokemuksia tai syvällisiä analyysejä aiheeseen pystynyt antamaan, vastausten esitteleminen luokalle tuntui ehkä ensimmäistä kertaa opiskeluhistoriani aikana siedettävältä.

Ryhmässäni ollut tyttö on hauska persoona. Hän on kuulemma kuninkaallista sukua, mikä ei tosin tunnu Ghanassa olevan mitenkään kovin harvinaista. Hän ainakin vaikuttaa olevan suhteellisen pihalla mitä metsiin ja puiden ominaisuuksiin tulee, mutta on mitä rennoin ja mukavin ihminen. Välillä hän tapauttaa päälakeaan rennon rytmikkäällä ranneliikkeellä, tap!

Luentojen jälkeen yksi luokan pojista tuli kysymään, millainen paita opiskelijajärjestöllämme on. En saanut selville, tarkoittiko hän yliopiston paitaa vai ainejärjestön paitaa, enkä osannut kumpaakaan siihen hätään hänen pyynnöstään huolimatta piirtää. Aikovat kuulemma hankkia tännekin viralliset t-paidat ja ottaa meidän paidastamme mallia ja teettää samanlaiset. Olemme siis ainakin mainospaitojen mallimaa, hienoa!

Toinen kaveri tuli myöhemmin heipattamaan, toivottamaan hyvää iltaa ja kehaisi vielä mennessään, että ”Olen huomannut, että olet hyvä taiteilija”. Ensimmäinen kerta kun vihkonlaitapiirustelut tunnustettiin taiteeksi! Louvre täältä tullaan!

Iltapäivällä pidettiin gradupalaveri. Jos gradussani on jossakin vaiheessa ollut toivoa, se rapisi tänään kyllä viimeisiä tomuja myöten. Kaikki asiat, jotka voivat olla epäselviä ovat juuri sitä. Kaikki, mikä voi mennä pieleen, on kovaa kyytiä menossa pieleen. Kaikki, minkä olisi voinut valmistella ja suunnitella jo etukäteen tajuttiin vasta nyt. Onneksi portti taiteilijan uralle on kuitenkin auki.

Päivän piristykseksi tein suuria hankintoja: Black and lovely -shamppoo, arabiankielinen naamarinpuhdistusaine ja muovipurkki ruokien säilytykseen. Enää ei tarvitse sulloa keksejä jääkaappiin torakoiden pelossa. Piristävintä ei kuitenkaan niinkään ollut näiden elämää helpottavien asioiden löytyminen vaan kadunvarren putiikkien ihanat myyjät. Myyjät olivat iloisia ja ystävällisiä ja muovipurkkia myynyt nainen jopa esti minua maksamasta yhdeksänkertaista hintaa kyseisestä purkista. Kirottu aksentti, siunattu myyjä! 

Päivän lopullisesti pelastanut viisaus (pahoittelut kaikille, joita tämä koskettaa ja kiitokset Arille tämän viisauden jakamisesta):

Ei ole ketään viisaampaa kuin insinööri - paitsi ihminen ja majava.