11.8.2013
Kun on kaksi päivää jo reissannut, alkaa kolmas päivä väsyttää. Onneksi tämän päivän retki tehtiin lähellä sijaitsevalle Bosumtwe-järvelle. Järvi on muodostunut kraateriin ja se on matkaopaskirjan mukaan parhaimmillaan 86 m syvä ja koko Ghanan suurin luonnonjärvi. Kraateria ympäröi aikanaan jysäyksen aikaansaamat vallit, jotka ovat nykyään kauniin vehreitä kukkuloita. Myös Bosumtwe-järvellä on oma tarinansa, sellaisia tuntuu olevan vähän joka asialle. Tarina kertoo, että metsästäjä nimeltä Akora Bompe ajoi takaa haavoittunutta antilooppia metsässä, jonka paikalla järvi nykyään on. Kesken ajojahdin antilooppi hyppäsi pieneen, kraaterin keskellä olevaan lammikkoon. Antilooppia ei enää löytynyt ja järven sanotaan pelastaneen sen hengen. Tämän vuoksi järveä kutsutaan Bosomtweksi, antilooppijumalaksi. Uskotaan myös, että kuolleiden sielut tulevat järvelle sanomaan hyvästit Twi-jumalalle, minkä vuoksi järveä pidetään pyhänä.
Nykyään järvestä tuskin saataisiin luotua yhtä kauniita tarinoita. Järvimaisemaa hallitsivat verkkomerkkeinä toimivat muovikanisterit ja hiekkarantaa roskat. Kulkukoira järsi kalaa rantaheinikossa ja harmaa vesihöyry sulki koko järven sisäänsä. Rannalla vallitsi turismin synnyttämät luonnonlait: jos sinusta otetaan kuva tai autosi pestään tai autollesi osoitetaan parkkiruutu puolityhjällä parkkipaikalla, tulee sinun maksaa määrätty hinta.
Sama mentaliteetti vallitsi läheisessä kylässä, jossa valmistetaan perinteistä kente-kangasta. Ohuet kangassuikaleet valmistuivat pienillä kudonnan tahtiin heiluvilla kangaspuilla kuin itsestään ja kutojapojan kädet kävivät tasaiseen rytmiin kalahtelevien kudontasukkuloiden säestämänä hirmuista vauhtia. Kun meille esiteltiin kudonnan ja kankaiden perinteitä, kävi eräs mies kysymässä nimeäni ja miten se tavataan. Tiedon saatuaan (ensimmäinen virhe) hän hävisi jonnekin minne lie. Kun esittely oli ohi, tuli toinen mies esittelemään minulle tekemiään postikortteja ja lupasi niistä jopa opiskelija-alennusta. Mukava kun oli, sanoin miettiväni asiaa katsovani kortteja myöhemmin (toinen virhe).
Meidät vietiin rakennukseen, jossa oli useita pikku kangaspuita ja niillä tehtyä kankaita, koruja ja vöitä kaupattavana. Ensitöikseen minut istutettiin kangaspuiden ääreen ja kehotettiin kokeilemaan kangaspuita. Yhden, kahden, eikä vielä kolmannenkaan kangasrivin kutominen riittänyt, vaan heti jos vauhti hidastui, alkoi kuulua ohjeita, mitä seuraavaksi pitää tehdä ja millä raajalla. Kaukaisen kangaspuukokemuksen avulla kangasta syntyi suhteellisen sujuvasti, sillä kangaspuut olivat melko lailla samanlaiset kuin suomalaiset, jalat vain olivat ahtaamassa ja asento huonompi. Kun ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen sain kiemurreltua itseni kangaspuiden ja kutomista edelleen tyrkyttävien ja opettavien otteesta, nimeäni kysynyt mies putkahti jostakin paikalle ja sitoi ranteeseeni rannekorun, jossa komeili teksti TARU. Eihän sitä ilennyt olla ostamatta, kun oma nimikin oli jo ehditty väsätä. Hintaa korulle annettiin 15 cediä, minkä jopa minä tunnistin ylihinnaksi. Annoin 5 cediä. Samaan aikaan kun taivuttelimme hintaa myyjän kanssa, kourallinen myyjiä yritti tyrkyttää kukin omia luomuksiaan. Ahdistuskynnys ylittyi nopeasti ja marssin ulos edes katsomatta, olisiko jotain ostettavaa ollut.
Ulko-ovella kortteja kaupitellut mies hyökkäsi kimppuuni kuin kuristajakäärme hiireen. Kieltäydyin ystävällisesti, toisella kerralla asiallisesti, kolmannella kerralla tuskastuneesti ja lopuilla kerroilla ärtyneesti. Mies oli sinnikäs, pakko myöntää. Siinä hän kulki vieressä koko matkan autolle asti ja marisi, miten minä olin epäreilu kun ostin hänen kaveriltaan enkä häneltä. Myönnän, että en ole alan asiantuntija ja kauppatieteen luennot ovat jääneet käymättä, mutta en usko aggressiivisen myymisen olevan eduksi - ainakaan jos asiakkaat säikähtävät ja lähtevät kiireen vilkkaa pois ja heittävät kaikki ostoajatukset pakokauhuissaan mielestään. Tällaista ei ole vielä muualla Ghanassa ollut.
Upeimmat maisemat ja ihastuksen henkäykset löytyivät matkalta Bosumtwe-järveä ympäröivien kukkuloiden rinteillä kiemurtelevilta teiltä. Rinne laskeutui tieltä syvään, vaihtelevan ja rehevän kasvillisuuden peittämään laaksoon, jota kukkulat ympäröivät kolmelta sivulta ja järvi neljänneltä. Maiseman yllä roikkui sama usva, kuin järvellä, mutta laaksossa se näytti mystisemmältä ja salaperäisemmältä. Sieluni silmin näin ”Kadonneen maailman” retkikunnan ja Don Rosan piirtämän Aku Ankan vaeltavan laaksossa dinosaurusten seassa. Harmi vain, että mutkittelevalle tielle ei voinut pysähtyä sillä uhalla, että joku olisi ajanut päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti