Kantapään kautta

17.9.2013

On se hienoa olla pidetty! Seuraa Abofourissa oli niin, että seuranhakupalstat uhkaavat muuttua hyödyttömiksi. Jos siis pitää perhosentoukista. Tai voivat ne olla avaruusolioitakin, siltä ne ainakin näyttävät. Värejä, hapsuja ja karvoja on toukassa enemmän kuin revyy-asussa. Hassua, miten eläin voi olla niin turhamainen, että käy seudun parhaalla muotisuunnittelijalla sekä toukkavaiheen että aikuisikänsä asua varten. Ja kuinka eläin voi olla niin mustasukkainen asustaan, siihen ei lupia kyselemättä kosketa. Toisaalta jos ei halua koskea, tulee toukka itse niin lähelle, että on pakko. Ensimmäinen kohtaamiseni asustaan tarkan toukan kanssa oli yhtä mukava, kuin törmääminen nokkoseen. Rystyseen nousi pienten punaisten pattien mäkimaisema, jonka polttelu sai raapimaan vuoristoksi. Myönnän, että se olin minä, joka tuli liian lähelle. Päätin olla tekemättä sitä toiste. Kun tänään istuin pyyntipölkkyni juurella, aloin äkkiä tuntea polttelua polvessani. Mikäs muukaan se olisi ollut, kuin huomionkipeä toukka, joka eteni kovaa vauhtia pitkin jalkaani. Ei ole helppoa hätistää otusta, joka polttaa siihen koskiessa ja joka tarttuu lahkeeseen kaikilla jaloillaan kuin takiainen.

Mielestäni minulla oli tarpeeksi ikävä tunne jalassani jo siitä syystä, että olin istunut tunnin yhdessä asennossa kuoriaisia pyydystäen. Työasento oli kuitenkin niin kätevä, että jalkojen puutuminen, siriseminen ja väliaikainen kävelykyvyn menettäminen olivat pieniä uhrauksia: pinsetit sai asennettua polvien väliin siten, että niiden kärki pysyi puhtaana, vuoroaan odottavan puupalikan pystyi laskemaan väliaikaisvarastoonsa polvelle ja tarvittaessa veitsen pystyi tukemaan jalkaa vasten puupalasta hienon hienoja siivuja veistellessäni. Näinkin näppärä jalkatyöskentely johtunee banaanien suurkulutuksesta. Ensi kerralla voin luultavasti tarttua pinsetteihin hännälläni.

Banaanin kulutuksen eksponentiaalinen kasvu johtuu juuri Abofourista. Niitä myydään kaikkialla, missä rakennuksia ja ihmisiä esiintyy. Ostamisen eteen ei tarvitse nähdä paljon vaivaa, riittää, että heilauttaa kättään auton ikkunasta. Auton hidastaessa tiemaksua varten banaaninmyyjiä on jonoksi asti vaikka ei raajojaan heiluttaisikaan. Vaikka banaanit kaikkialla ovat tuoreita, ovat ne Abofourissa vielä tätäkin tuoreempia. Tuoreus kulkee käsi kädessä maun kanssa. S- ja K-markettien hedelmätiskillä pötköttävät banaanit ovat maultaan vain varjoja ghanalaisista esikuvistaan. Tosin yksi aromi täkäläisistä banaaneista, kuten muistakin hedelmistä, puuttuu, mikä Chiquitasta löytyy: Abofourin banaaninpoimijalta ostetuissa hedelmissä eivät maistu säilöntäaineet.  

Banaanit saivat matkaseurakseen kimpullisen porkkanoita, kourallisen sipuleita ja jamssin. Jamssia lukuun ottamatta kaikki päätyivät vielä samana iltana pannulle. Ruokalaji vaihtui, pääainekset säilyivät ennallaan. Tällä kertaa ruokalistalla oli risotto. Vierastalon keittiö on kaalimaratonimme aikana muuttunut oppimisen ja kansainvälisyyden kaasukammioksi. Ilma on sakeanaan uutta tietoa kokkaamisesta, ruoka-aineista ja eri ruokakulttuureista. Kielivalikoima kattaa tanskan, ruotsin, suomen, englannin ja italian. Vain twi puuttuu, mikä tosin on huomattavan suuri puute. Toisaalta jos vasta nyt alan ymmärtää, mistä ruuanlaitossa on kysymys, tapahtunee sama twin kanssa aikanaan, ehkä kymmenen vuoden päästä.

Oppiminen ei rajoitu vain ruokateemaan, se sisältää myös kantapääosaston. Osastolla säilytetään kaikkia niitä virheitä ja ongelmia, joista viisaiden mukaan pitäisi kantapään kautta oppia. Ja siellä osaston perimmäisessä nurkassa on oma huoneensa, jonka ovessa lukee laboratorio. Sinne on sullottu kaikki mahdolliset ongelmat, jotka aineistonkeruuseen ja -käsittelyyn ja ennen kaikkea laboratoriolaitteisiin voi liittyä. Sieltä löytynevät myös Tobiaksen eniten käyttämät laitteet, kuten motherfucker-microscope ja fucking sentrifuge. Samainen mikroskooppi tulee luultavasti tutuksi minullekin vielä täällä ollessani.