Rahalla saa ja muurahaiset tanssittaa

10.9.2013

Ghanassa on valtavan paljon muurahaisia. Monet ovat niin pieniä, että niitä ei näe ennen kuin niitä on valtava lauma. Juuri nämä kääpiömuurahaiset ovat ensimmäisenä ruuantähteiden ja leivänmurujen kimpussa. Yleensä huomaan ensin yhden tepastelemassa lautaseni laidalla ja kun seuraan sitä hetken, huomaan, että lautasellehan on perustettu valtatie. Suurimmat muurahaiset ovat parin sentin mittaisia, mustia ja terävähampaisia. Niiden ruuanhankintataktiikka ei ole aivan yhtä hienovarainen, kuin pienillä: ne syövät kaiken eteen tulevan. Marssiessaan maansisäisestä pesästään ruuanhankinta ja maailmavalloitusretkilleen ne muistuttavat roomalaislegioonaa.  Suurimmat sotilasmuurahaiset ovat marssijonon laidoilla, työläiset mennä vipeltävät jonossa niiden välissä. Muurahaisilla, jotka ovat samaa kokoluokkaa meikäläisten keoissa asuvien serkkujensa kanssa, on erilainen tienrakennuskulttuuri. Ne rakentavat katettuja polkuja. Aluksi ihmettelin noita harmaita ja punaruskeita maasta rakennettuja juovia, jotka risteilivät pitkin maanpintaa ja jokaisen puun rungolla ja oksilla. Kun tuollaisen puun ohitti, kuului puusta rapinaa aivan kuin puut itse olisivat kuiskailleet. Kun nuo samat juovat valloittivat parissa viikossa pyyntipuuni, rupesin tutkimaan niitä tarkemmin. Yhdestä käytävästä löytyi mustia muurahaisia, toisesta punaisia ja kolmannesta ehkä termiittejä.

Olimme tutkineet yhtä lukuun ottamatta kaikki Bobirin pyyntipuut laihoin tuloksin. Viimeiselle pölkylle tullessamme kyyristyin pölkyn juurelle toivoen hartaasti löytäväni merkkejä koppiaisista. Samaan aikaan assistenttini tiputti työkalunsa maahan pölkyn juurelle, nykäisi ne miltei saman tien takaisin, heitti ne kaaressa parin metrin päähän ja loikkasi itse perässä aloittaen rytmikkäästi polkea tasajalkaa. Sadekausi ei ole vielä päättynyt, joten ihmettelin tuota kummallista sadetanssia. Kyse olikin muurahaistanssista. Mies oli heittänyt varusteensa muurahaispesän päälle ja sen asukkaat olivat tulleet koko sukukuntansa voimin puolustamaan kotiaan. Muurahaiset näyttivät ärhäköiltä ja sellaisia ne kuulemma olivatkin ainakin puremaan päästessään. Minusta muurahaiset eivät juuri välittäneet. Muutama kävi ärhentelemässä, mutta kääntyi kohta takaisin kotinsa evakuointipuuhiin. Kun assistenttini sai hätisteltyä muurahaiset lahkeissaan, siirtyi hän pölkyn toiselle puolelle - ja heitti tavaransa uudestaan muurahaisten riesaksi. Kerrankin olin tyytyväinen, että pyyntipuusta ei löytynyt mitään esiin kaivettavaa.

Päivä oli ohi nopeasti ja oli vuokranmaksun aika. Matkalla toimistoon huomasin, että tähän saattaisi tarvita rahaakin. Muutto oli tullut niin yllättäen, että en ollut muistanut käydä automaatilla. Ei se paljosta kiinni jäänyt, vain kahdeksan päivän päivälliset ja aamupalat jäivät maksamatta. Onneksi tulen jo ensi viikolla takaisin.

Vaikka en ole poissa Bobirista kuin vajaan viikon, tuntui paikan jättäminen näin lyhyellä varoajalla liian suurelta ja karulta muutokselta. Jäähyväisten tuntua ei helpottanut avokadon järsiminen penkillä assistenttini kanssa eikä talon poika, joka tuli istumaan viereeni, katsoi minua suurilla ruskeilla silmillään ja kysyi: ”Are you leaving?” Heittelimme hetken pikkukiviä peukalolla, laskimme itikanpistoja kintuistamme ja teimme tervehdysrituaalimme. Lopulta auto ajoi pihaan, heitimme rinkkani takapenkille ja assistenttini pyörän lavalle. Lavalle nousi myös neljä miestä, jotka olivat tulleet Bobiriin etsiäkseen jotain puuta, jota käytetään lääkkeenä. Assistenttini oli käynyt vuokraa maksaessani samanlaisella asialla ja käynyt keräämässä mahongin kuorta. Hän kertoi sairastuneensa malariaan ja aikoi keittää kuorista teetä malarian voittaakseen. Hienoisesta epäilystäni huolimatta en voinut kuin ihailla, minun lääkekasvitietämykseni rajoittuu piharatamoon laastarina ja pajuun särkylääkkeenä.

Aloitin kuoriaisten ryhmittelyn. Päätin aloittaa urakan ilman mikroskooppia, sillä jo mikroskoopin virittämiseen toimintakuntoon ei pari tuntia iltapäivällä riitä.

Ryhmä 1: Pieni, ruskea, sylinterin muotoinen

Ryhmä 2: Pienempi, ruskea, sylinterinmuotoinen

Ryhmä 3: Pieni, ruskea, sylinterinmuotoinen mutta pitkulaisempi

Parin tunnin jälkeen huomasin vain tuhlanneeni aikaa hommaan, jota ei kaikesta päätellen voi tehdä ilman mikroskooppia ja luultavasti senkin kanssa suhteellisen epävarmasti. 

Olen varma, että ärsyyntyminen ja nälkä kulkevat käsi kädessä. Kun minulla on nälkä, alkaa ärsyttää. Toisaalta, kun minua ärsyttää, tulee myös nälkä. Kaipa se sisäinen rähiseminen vaatii energiaa. Bobirissa tämä ongelma on ratkennut liian helposti, sillä ruokalistalla on ollut juuri sitä, mitä olen toivonut. Äitin lihapullia en älynnyt tilata, mutta varmasti nekin olisivat lautaselleni päätyneet. Vierastalolla elämä ei ole aivan yhtä helppoa. Vaikka isännöitsijä kyllä laittaa ruuan (vaikka ei itse haluaisikaan), hänellä ei ole samanlaista kykyä muuttaa pihan pikkukiviä ja muurahaisia ruuan kuin ruuan raaka-aineiksi samalla tavalla, kuin Bobirissa. Kun viikon poissaolon jälkeen vierastalon huoneesta ei löytyny muuta kuin kuivakoita keksejä ja tomaattimurskaa, päätin pistää elämän risaiseksi ja mennä syömään naapurissa olevaan vierastaloon. Sillä kymmenellä cedillä, jotka lompakostani vielä Bobirin majoituksen maksamisen jälkeen löytyi, ei kuitenkaan kovin herroiksi eletty. Tomaattikeitolta, joka on hyvää, paitsi jos ei ole syönyt mitään koko päivänä, minut pelasti skandinaavinen YYA-sopimus. Kaksi cediä rikkaampana valitsin hunajaseesamikanan ja olin onnellinen.