Turhauttaako?

9.9.2013

Abofourissa minulla on kahdeksan sievää pölkkyä, joihin kenen tahansa ötökän olisi helppo ja mukava iskeytyä. Tilaa riittää ja ruokaa on tarjolla yllin kyllin. Kaikista pölkyistä on myös upea metsänäköala. Ötököiden asuntomarkkinoilla on ilmeisesti hiljaista, sillä neljää ensimmäistä pölkkyä ei oltu käyty edes nuuskimassa. Minkäänlaisia jälkiä ötököistä ei löytynyt, vaikka kyyristelin polvillani kunkin pölkyn juurella nenä kiinni kaarnassa. Otsalampun kylmässä valossa yritin etsiä edes jonkinlaisia merkkejä: puupurua, kaarnapurua, koloja, nestepisaroita… Silmieni edessä oli vain koskematonta kaarnaa. Turhautti.

Seuraavassa neljässä pölkyssä ötököitä oli enemmän kuin kertaakaan tähän asti. Olo oli kuin jouluaattona. Istuin keskellä aluskasvillisuutta ja kuolleita lehtiä välillä muurahaisia lahkeiltani hätistellen ja vuolin henkeä pidätellen kuoriaisia esiin käytävistään. Alan olla hommassani aika hyvä. Osaan jo avata käytävän tarpeeksi varovaisesti, jotta koppiaiselle ei satu mitään. Osaan myös työntää sen suoraan putkeen ennen kuin otus ehtii vipeltää karkuun. Samalla yritän hiljentää suurisanaisen omantuntoni, joka kuvailee päässäni, miten paljon kuoriaisia varmasti pelottaa, kun jyrsin niiden vastarakennettua kotia auki.

Paluumatkalla Abofourista pysähdyimme Markin luona. Vaatteeni olivat likaiset kuin ojankaivajalla, tukka kuin tuulenpesä ja naama tuntui palaneelta. Markin tiedustellessa päivän kuulumisia vastasimme assistenttini kanssa yhdestä suusta, että päivä oli loistava. Mark totesi näkevänsä sen naamastani. Voihan hikistä, likaista ja väsynyttä naamaa toki noinkin tulkita. Istuimme Markin kuistille (jostakin syystä muut istuivat sisältä kannetuilla tuoleilla ja minä valmiiksi likaisella ulkotuolilla), joimme limpparia ja päivitimme päivän kuulumisia ja tulevia suunnitelmia. Mark sanoi toivovansa minun aloittavan labratyöt huomenna. Tämä tarkoitti muuttoa Bobirista takaisin KNUSTin vierastalolle. Hyvä fiilis romahti kerralla. Ja vaikka labrassa on kiva touhuta ja tuskin maltan odottaa näkeväni sienirihmaton kasvavan maljalle, paluu Bobirin puutarhasta ja metsästä neljän seinän sisälle ei houkutellut.

Paluu vierastalolle oli haikea. Puutarha näytti kauniimmalta, kuin kertaakaan tähän asti. Linnut panostivat lauluihinsa ja jopa kaskaiden siritys kuulosti voimakkaammalta. Pakatessani tavaroita rinkkaan, mietin, miksi ihmeessä niin paljon tavaraa piti ylipäätään raahata mukaan.